Tosi kätevät, kun käyttää vähän mielikuvitusta! Näillä pystyy tekemään melkeinpä mitä tahansa lihaskuntoliikkeitä eivätkä vie lähes ollenkaan tilaa kassissa. Kesällä kävin paljon treenaamassa ulkona kauniilla säällä ja kuminauhat olivat mukana ulkomaan reissullakin. Itselläni on keltainen ja sininen, joten vastustasoa pystyy säätämään helposti ja vielä raskaamman vastuksen saa käyttämällä kumpaakin yhtä aikaa. Ovat säilyneet hyvässä kunnossa jo yli puoli vuotta, tosin pölyä kertyy pintaan hiukan.
milzi
24.07.2018
Vastuskuminauha
Vastuskuminauha on osoittautunut todella hyväksi nivelsidevammani kuntoutuksessa. Nauhamuodossa sitä voi tarvittaessa käyttää monenkokoisena lenkkinä eri liikkeissä ja solmut aukeavat suhteellisen helposti. Muutaman viikon aktiivisen käytön jälkeen nauha toimii edelleen kuin uusi ja nauhalla tehtävien liikkeiden määrää olen vaan kasvattanut, kun nauha soveltuu mainiosti moniin liikkeisiin.
telakka
06.02.2017
30 nauhaa tilattiin, yksi meni ekassa harjoituksessa vähän rikki, mutta koska oli 4 ylimääräistä, niin pystyttiin vaihtaa.
Valmentaja tykkää, kun näillä voi harjoitella monipuolisesti :)
Pituuteni on 188cm eivätkä käsi-ja selkälihakseni kykene nostamaan 94kg kroppaani. Ylätaljan lisäksi on hyvä, että pääsee lilan kuminauhan kanssa harjoittelemaan myös leuanvetoa tangossa leveällä myötäotteella,
Kevät-20 ja Covid-kotitreenit.
Kuminauhat (ostin kaikki 4 eri vahvuutta) toimivat just kuten pitää.
Venyy, mutta ei pauku.
Sopiva väli eri vahvuuksilla ja yhdistämällä pari nauhaa saa joka tilanteeseen ja treeniin sopivan vastuksen.
Kokeilin vastuskuminauhaa, ja totesin sen olevan estepeli "lempeään" kuntoharjoitteluun kotona. Kevyt vastus on sopiva huonokuntoiselle aloittelijalle, joten suosittelen nauhaa ko. kuntoilijoille.
Belinda
28.11.2023
Mikko I.
22.04.2024
Prisvärd
Det var en sådan här som jag behövde för rehab-träning. Gör sitt jobb.
Mini kuminauhat on tosi hyviä tehostamaan pakaratreenejä. Ostin kaikki 4 pakettitarjouksessa. Punainen ja sininen ovat käytössä yhtä aikaa sillon kun haluan kovan vastuksen ja vihreää käytän esim. makuultaan tehtäivssä loitonnuksissa. Keltainen on niin kevyt, että sitä ei ole tullut käytettyä jalkatreeneissä, mutta olkapäiden lämmittelyyn on hyvä!
meri
15.08.2018
Näppärä ja edullinen kuminauha
Hintaansa nähden oli erinomainen kumppari. Näppärä ottaa mukaan minne vain, monikäyttöinen. Jalkoihin kaikista raskain vastus oli hyvä.
Jonna
13.11.2017
kätevä vastus
tuote pienikokoinen ja yllättävän hyvin vastusta antava. Suosittelen